Brittilehti Daily Telegraph kertoo, että Chelseassa lainalla pelaava Radamel Falcao saattaa jättää joukkueen kesken lainasopimuksen.

Viime kaudella Manchester Unitedissa lainalla epäonnistunut kolumbialainen on esiintynyt tällä kaudella Chelsean paidassa 7 Valioliiga-ottelussa tehden yhden maalin.

29-vuotiaan hyökkääjän lainasopimus kestää kauden loppuun. Falcao on AS Monacon omistuksessa.

Ikävästä polvivammasta ennen kesän 2014 MM-kisoja kärsinyt Falcao ei ole onnistunut loukkaantumisten jälkeen nousemaan samalle tasolle kuin esimerkiksi kaudella 2012-2013 Atletico Madridissa, jolloin mies paukutti La Ligassa peräti 28 osumaa.