Jalkapallomaajoukkueen tuleva päävalmentaja Hans Backe tapasi suomalaismediaa torstaina Helsingissä. Ruotsalainen aloittaa toimessaan vuoden alussa. Backe ei aio olla työnsä aluksi yhteydessä kesken EM-karsintojen potkut saaneeseen Mixu Paatelaiseen.

– En usko, että olen yhteydessä. Haluan saada tuoreen alun. Ajattelin ensin, että soittaisin Roylle (Hodgson), mutta sitten ajattelin, että tiedän tarpeeksi suomalaisista pelaajista, Backe kertoi.

Backe on tavannut Suomen pelaajia ja saanut heiltä rohkaisevia viestejä tulevia MM-karsintoja silmällä pitäen.

– Tapasin muistaakseni 18 pelaajaa, joilta kysyin motiiveja pelata maajoukkueessa. Kaikki olivat hyvin motivoituneita.

Backe arvioi myös, että apuvalmentajiensa nimet ovat julkaistavissa marraskuun puolivälin tienoilla. Tammikuun alussa hän julkaisee ensimmäisen ns. talvimaajoukkueensa, johon hän arvioi valitsevansa pelaajia normaaliin tapaan Pohjoismaiden liigoista.

Tulevaa MM-karsintalohkon Backe ennakoi luonnollisesti tiukaksi.

– Kroatia on monen mielestä suosikki, mutta en oikein tiedä miksi. Hekin voivat hävitä, ja kaikki joukkueet ovat lyötävissä. En ole tullut tähän toimeen ajatellen, että meillä ei olisi mahdollisuuksia, hän tuumasi.

MM-karsinnat alkavat ensi vuoden lokakuussa Islantia vastaan.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen