Valioliigan sunnuntain avauspelinä pelattiin Merseysiden derby, mikä päättyi Evertonin kotikentällä 1-1-pistejaksoon Liverpoolin kanssa.

Liverpool meni johtoon Danny Ingsin osumalla, mutta Romelu Lukaku toi isännät tasoihin.

Liverpool-luotsi Brendan rods hehkutti tulosta.

– Se oli erittäin hyvä piste. Tämä oli hankala paikka vierailla. Mielestäni olimme parempi joukkue avausjaksolla, olimme uhkana ja ansaitusti menimme johtoon. Olen pettynyt siitä, että Evertonin maali syntyi meidän virheestämme, Rodgersia siteerattiin Soccerway-sivustolla.

– Toisella jaksolla tiesimme joutuvamme paineen alle ja meidän tehtävämme oli tehdä vastaiskuja. Olen ylpeä pelaajistani.

Everton-luotsi Roberto Martinez nosti Liverpool-vahdin ottelun hahmoksi.

– Mielestäni loimme tarpeeksi voittaaksemme. [Liverpool-vahti Simon] Mignolet teki ottelun kaksi parasta suoritusta. Hän oli uskomaton. Olen pettynyt, koska päästimme maalin erikoistilanteesta, mutta olen yhtälailla iloinen myös reaktiostamme.

Joukkueet ovat sarjan keskikastissa. Evertonilla on 13 pistettä ja Liverpoolilla 12 pistettä kahdeksasta pelistä.