Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Samir Nasri ei haikaile takaisin Ranskan A-maajoukkueeseen.

Nasri on sanonut, ettei palaisi maajoukkueeseen missään olosuhteissa. Hän edusti maataan edellisen kerran vuonna 2013. Kun hän ei tullut valituksi viime kesän MM-kisaryhmään, hän päätti jättää maaottelut kokonaan – sen verran tuohtunut hän oli.

Pelaajan historia maajoukkueessa on negatiivisella tavalla värikäs. Ranskan jalkapalloliitto päätti hyllyttää hänet määräaikaisesti, kun tämä laukoi suustaan voimasanoja toimittajille Espanjalle vuoden 2012 EM-kisoissa koetun tappiollisen puolivälieräottelun jälkeen. Nasri jäi rannalle myös vuoden 2010 MM-kisoista.

– En palaisi, vaikka isäni olisi valmentaja, Nasri sanoi J+1-lehdelle.

– Olen kärsinyt valinnoista – MM-kisojen väliin jättäminen tuhoaa ihmistä hiukan.

Nasri ei vieläkään ymmärrä miksi hänet jätettiin viime vuonna Brasiliassa pelatun Ranskan MM-kisaryhmän ulkopuolelle.

– Yritin olla hyvä. Minulla oli alla huippukausi seurassani ennen 2014 MM-kisoja. Tilastoni olivat todella hyvät.

– Se ei riittänyt. En ole kunnioittamaton ketään kohtaan, mutta kun näin sen listan ja jotkut siinä…

Tällä kaudella Nasri on joutunut toden teolla taistelemaan paikastaan Cityssä. Joukkuetta käskyttävä Manuel Pellegrini hankki kesällä Raheem Sterlingin ja Kevin De Bruynen, joten tie avaukseen ei ole helppo. Nasri on pelannut vain kuudessa Valioliigan ottelussa, joista avauksessa vain kerran.

Nasri ei kuitenkaan halua jättää Manchesteriä, eikä Valioliigaa. Kotimaansa pääsarjaan hän ei halua palata – ainakaan vielä.

– En näe itseäni palaamassa Ligue 1:een. Rakastan Valioliigaa. Pidän elämästäni Englannissa.