Huuhkaja-hyökkääjä Eero Markkanen valotti ruotsalaiselle Expressen-lehdelle vuottaan Espanjassa.

Markkanen sai yllättäen kesällä 2014 siirron AIK:sta Real Madridin kakkosjoukkueeseen upean läpimurtokevään jälkeen.

Suomalaisen sopimus seuran kanssa purettiin viime kesänä, kun Markkasen edellinen kausi oli mennyt penkin alle loukkaantumisen vuoksi eikä roolia uuden kauden alkaessa enää löytynyt.

Markkanen sai kuitenkin oivaa oppia vuotensa aikana, kun miestä luotsasi ex-huippupelaaja Zinedine Zidane. Pesti oli miehelle ensimmäinen vastuuvalmentajana ja oppirahojakin oli maksettavana.

– Hän oli erittäin vaativa. Hän tiesi täsmälleen, mitä hän halusi pelaajiltaan – jok’kinen hetki. Tai no, aluksi hän ei ollut äärimmäisen vaativa vaan rento, mutta mikään ei toiminut. Kaikki kuitenkin parani muutamaa viikkoa myöhemmin ja hän alkoi kehittymään.

– Aloimme voittaa otteluita ja hänkin oppi yhä enemmän. Uskon, että hänestä tulee erinomainen valmentaja. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin omituista tavata hänet päivittäin harjoituksissa.

”Suuttuessaan Zidane todella räjähtää”

Zidane oli pelaajana ajan pysäyttävä pelin rytmittäjä, joka ohjaili parhaimmillaan pelien kulkua miten halusi. Miehellä oli kuitenkin myös temperamenttinsa, joka muistetaan eritoten MM-finaalin ulosajostaan vuonna 2006. Markkanenkin sai osansa tästä temperamentista.

– Hän on rauhallinen persoona ehdottomasti, mutta suuttuessaan hän todella räjähtää. Minua kohtaan niin tapahtui parin matsin jälkeen. Silloin häneltä saa hurjat haukut ja olin todella peloissani.

Markkanen sanoi saaneensa vuodesta kaiken kaikkiaan paljon.

– Ennen kaikkea minusta tuli teknisesti parempi ja tunnen itseni paremmaksi pelaajaksi kuin lähtiessäni.