Hollannin maajoukkueen konkariosastoon kuuluva pelintekijä Wesley Sneijder uskoo, että nykyisen maajoukkueen ulkopuolelle pudonneella Robin van Persiellä on vielä jatkossa annettavaa maajoukkueelle.

Maajoukkueluotsi Danny Blind katsoi ManU:sta turkkilaiseen Fenerbacheen. kesällä siirtyneen van Persien olevan liian heikossa kunnossa Hollannin väreihin.

32-vuotias van Persie on kuitenkin pelannut Turkin liigan jokaisessa pelissä, ei toki aina avauksessa.

– Van Persien luulisi olevan ryhmässä, kun hän on taas täydessä pelikunnossa. Ei kuitenkaan ole minun tehtäväni määritellä onko joku kunnossa vai ei, Sneijder kommentoi Algemeen Dagbladille.

– Olin itse samanlaisessa tilanteessa kaksi vuotta sitten ja sellaisessa tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa: joko heität pyyhkeen kehään tai sitten teet töitä niska limassa ja osoitat muiden olleen väärässä. Tein itse jälkimmäisen ja toivon Robinin tekevän samoin.

Hollanti sukelsi syvälle EM-karsinnoissa eikä joukkuetta nähdä EM-turnauksessa. Seuraava tähtäin on vuoden 2018 MM-kisat, joiden karsinnat alkavat ensi vuoden syksyllä.

Van Persie on seuraavien MM-kisojen aikaan jo 35-vuotias ja voi olla, että maajoukkueessa on katsottu enemmän tulevaisuuden nimiin joukkuetta valittaessa.