Real Madridin ja FC Barcelonan kohtaamiseen on enää kymmenen päivää. Spekulaatio tähtinimi Lionel Messin kohtalosta käy kuumana.

Espanjalaisen AS-lehden mukaan Messin odotetaan olevan pari päivää ennen ottelua julkistettavassa miehistössä mukana. Messin ei odotetaan kuitenkaan olevan avauksessa, vaan rooli olisi tulla vaihtopenkin kautta kehiin.

Messiä on käytetty aiemminkin vaihtopenkin kautta aseena. Calderonilla Atletico Madridia vastaan syyskuussa Messi vaihdettiin kehiin puolta tuntia ennen täyttä aikaa 1-1-tilanteessa. Messistä oli apua, sillä hän teki 2-1-voittomaalin.

Messi on kärsinyt polvivammasta syyskuun lopusta asti. Vamma tuli Camp Noulla Las Palmasia vastaan pelatussa La Ligan ottelussa. Messi voi jo juosta ja potkia palloa, mutta täydessä tikissä hän ei tietenkaan vielä tässä vaiheessa ole.

Tuskin Messi ehtii edes vetää juurikaan täysipainoisia harjoituksia ennen peliä, mutta vaihtopenkin kautta hän voisi joka tapauksessa kellottaa jokusen minuutin.

Messin loukkaantumisen yhteydessä argentiinalaisen poissaoloksi linjattiin kuudesta kahdeksaan viikkoa. Niinpä El Clasicossa pelaamisen pitäisi olla aikataulussa.