Antti Okkonen jatkaa pelaamista Rovaniemen Palloseurassa ainakin seuraavien kahden kauden ajan, kertoo Lapin Kansa.

Okkonen muodosti yhdessä Mika Mäkitalon ja Moshtagh Yaghoubin kanssa huikean kolmikon rovaniemeläisten keskikentällä. RoPSissa 33-vuotias keskikentän pohjapelaaja Okkonen on voittanut Suomen Cupin ja hopeaa Veikkausliigassa sekä Liigacupissa.

– Jatkan RoPSissa todella kivoilla mielin. Olen nähnyt kuinka seura kehittyy koko ajan ja haluan olla omalla panoksellani viemässä sitä eteenpäin, Okkonen kertoo Lapin Kansalle.

RoPS oli kapteenille selkeä ykkösvaihtoehto.

– Olen kiintynyt seuraan ja joukkueeseen. Voi sanoa, että sydämeni on jo kasvanut vähintään puoleksi siniseksi. Uutta seuraa ei tarvinnut miettiä, ”Suke” sanoo.

Keskikenttäpelaaja uskoo RoPSin hyvän päättyneen kauden poikivan menestystä myös tulevaisuudessa.

– Hopeamitali ja europelit oli tärkeä juttu. Uskon, että nuoria suomalaispelaajia on nyt helppo houkutella RoPSiin. Europelit on tärkeä näyteikkuna ulkomaille pyrkiville. RoPSin linja onkin hankkia meidän kokeneiden rinnalle nuoria nousevia kykyjä.

Aiemmin urallaan Okkonen on pelannut Veikkausliigassa Helsingin Jalkapalloklubissa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden, sekä Myllykosken Pallossa, jossa hän oli nappaamassa kahta pronssia ja hopeaa. Veikkausliigaotteluita Oulun Luistinseuran kasvatilla on vyöllä yhteensä 254, joissa on syntynyt 12 maalia.