18-vuotias Mikko Kuningas debytoi Veikkausliigassa FC Lahden paidassa viime kesänä.

Luumäen poikien kasvatti Mikko Kuningas teki FC Lahden kanssa pelaajasopimuksen tammikuussa. Arvata saattoi, että jalkapallomedia ja -kannattajat iloitsivat Kuninkaan siirtymisestä nimenomaan juuri Lahteen. Kaupungin ainakin toistaiseksi tunnetuimman jalkapalloilijan Jari Litmasen lempinimihän on pitkään ollut Kuningas.

– Kai ihmiset ovat siihen tottuneet, mutta saan kyllä edelleen kuulla nimestäni kuittailua ja vitsailua. Se kuuluu asiaan, en ota siitä paineita. Kannan nimeäni saman lailla ylpeydellä kuin kuka tahansa, pelaaja naurahtaa SuomiFutis-sivustolle.

Kuningas pelasi alkukauden FC Lahti Akatemian riveissä Kakkosta. Kuhnureiden keskikentällä hän pelasi kymmenessä ottelussa ja teki myös uransa ensimmäisen veikkausliigamaalin. Lisäksi nuori pelaaja nousi alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen ja pelasi EM-alkukarsintajoukkueessa.

– Pääsin haistelemaan pääsarjatasoa ja tiedän nyt millainen meininki kentällä on. Tavoitteeni on pelata ensi vuonna enemmän. Muuta tavoitetta ei tällä hetkellä ole kuin ansaita avauksen paikka.

FC Lahti sijoittui viime kaudella liigassa viidenneksi, vaikka seuran tavoite oli uusia edellisvuoden mitali. Saavutettu sijoitus ei taatusti tyydyttänyt organisaatiossa ketään.

– Se asia on varmasti jo puitu läpi. Alkukautemme oli vaikea, menetimme liian helposti pisteitä. Emme myöskään löytäneet peliimme tarvittavaa tasaisuutta. Turha viime kautta on kuitenkaan enää jossitella.

Seuran johto reagoi päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen johdolla tapahtuneeseen ja tulevaksi kaudeksi ryhmä kokeekin merkittävän myllerryksen. Uusina pelaajina kokoonpanoon liittyvät muun muassa maalivahti Tomi Maanoja, keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehto sekä Ykkösen kahden edellisen vuoden maalikuningas Kalle Multanen.

– Valmentajilla on ollut tavoitteena kasata nuori ja nälkäinen joukkue. Sellainen ryhmä on selvästi myös tulossa. Kokeneista pelaajista muun muassa Duarte Tammilehto on hyvä lisä, Kuningas kehuu.

– Duarte tykkää ilmeisesti pelata fyysistä peliä ja on hyvä tsemppaamaan. Hän ruoskii muitakin pelaajia ympärillään. Tulen varmasti kehittymään, mikäli saan siinä hänen läheisyydessään ensi kaudella pelata. Koko ajan pitää antaa parhaansa.