HJK on tehnyt kaksivuotien pelaajasopimuksen oman kasvattinsa Lassi Lappalaisen, 17, kanssa. Seura kertoo asiasta verkkosivuillaan.

Viime kauden Klubi 04:n riveissä pelannut laitahyökkääjä viimeisteli Kakkosessa joukkueelleen yhteensä kuusi maalia. Lappalainen kuului myös Uefa Youth Leaguessa pelanneeseen HJK:n alle 19-vuotiaiden joukkueeseen.

– Lassi pelasi viime kaudella itsensä vahvasti Klubi 04:n pelaavaan kokoonpanoon. Lappalainen on hyvä haastamaan ja ohittamaan puolustajia. Hän on myös erittäin nopea pelaaja, mikä tuo tietenkin lisää vaihtoehtoja hyökkäykseemme, kertoo HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio seuran sivuilla.

Viime kaudella Lappalainen pelasi oikealla laidalla laitahyökkääjän roolissa sekä keskushyökkääjänä. Hän oli alati vastustajan puolustuksen harmina näppärine syöttöineen.

Lappalaisen lahjat on huomattu myös Suomen ikäkausimaajoukkueissa, joissa laitahyökkääjä on edustanut kotimaataan eri ikäluokissa.

Saarnio kertoi, että Lappalainen liittyi HJK:n edustusjoukkueen harjoituksiin heti maanantaina, kun Klubi palasi tositoimiin loman jälkeen.