Suomen suurimpiin futislupauksiin kuuluva FC Interin Kaan Kairinen teki menneenä vuonna läpimurtonsa miesten tasolla pelattuaan tasaisilla otteilla Veikkausliigassa yhteensä 26 ottelua.

Kairisen otteet ovat herättäneet huomiota myös monissa ulkomaan seuroissa ja viime viikolla mies pääsikin harjoittelemaan Juventuksen organisaatiossa – hyvin tuloksin. Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Kairinen kertoo Juventuksen jo neuvottelevan FC Interin kanssa siirrosta.

Vastikään 17 vuotta täyttänyt turkulainen yllättyi itsekin hieman menneestä vuodesta, nuorukainen kertoo SuomiFutis-sivustolle.

– Pakko myöntää, että yllätyin miten kausi meni. En odottanut paljoa peliaikaa ja vastuuta alkukaudesta, mutta sitä kuitenkin tuli. Kauden mittaan halusin näyttää oman tasoni, kun peliaika oli ansaittu, Kairinen kertoo.

Keskikentän keskellä viihtyvä Kairinen valittiin Veikkausliigan vuoden tulokkaaksi.

– Se lämmitti mieltä tosi paljon ja oli itselleni iso asia. Palkinto on nyt huoneeni hyllyn päällä muiden joukossa, Kairinen kertoo nöyrästi.

Tarkkasilmäisimmät Veikkausliigan seuraajat saattoivat huomata, kuinka paljon Kairinen miehistyi myös fyysisesti menneenä vuonna.

– Kauden alussa painoin 72 kiloa ja kauden lopussa se oli jo 80 kiloa. Muutama senttikin on tullut lisää, sillä Torinossa pituudekseni mitattiin 186 senttiä. Olen syönyt hyvin ja treenannut paljon.

Nuorukaisen puheista käy ilmi, että lokakuussa päättyneen kauden jälkeen on tehty muutakin kuin levätty.

– Olen käynyt salilla ja noudatan lenkkiohjelmaa. Hierontaa ja lihashuoltoa on ollut myös paljon. Olen käynyt omatoimisesti kentällä potkimassa ja myös silloin tällöin A-junioreiden harjoituksissa pitämässä tuntumaa yllä.

Kairisella on pari toivetta vuodelle 2016.

– En loukkaannu ja haluan pelata mahdollisimman hyvän kauden siellä missä ikinä pelaankin.

Jesse Happonen, Turku