Juventuksen hyökkääjä Alvaro Morata on sopinut jatkosta torinolaisseuran kanssa. Uusi pesti on voimassa vuoteen 2020 asti.

Espanjalaiskärjen edellisen pestin oli määrä päättyä vuonna 2019, joten uusin sopimus toi 12 kuukautta lisää sopimusaikaa. Entinen Real Madridin kärki teki ensimmäisellä kaudella Torinossa heti 15 maalia ja pääsi juhlimaan tuplamestaruutta.

Vaikka uusi sopimus tehtiinkin, on Real Madridilla edelleen optio ostaa Morata takaisin kauden päätteeksi. Valkopaidat joutuvat maksamaan 32 miljoonaa euroa saadakseen pelaajan takaisin.

Espanjalaismediassa pohditaan jatkosopimuksen syytä. Yksi vaihtoehto on, että Moratan aiempi 2,5 miljoonan euron arvoista vuosisopimusta olisi nyt paranneltu. Näin Real Madridin mahdollista kiinnostusta voitaisiin torpata helpommin.

Seurapomo Florentino Perez saattaa edelleen olla kiinnostunut Moratosta. Kesällä 2014 Serie A -seura maksoi 22 miljoonaa euroa hyökkääjästä.

Moratan vire ei tällä kaudella ole ollut viime vuoden tasolla. Morata on tullut viime aikoina lähinnä vaihtopenkin kautta sisään, sillä maalihana on ollut tukossa. Moratan edellinen osuma on lokakuun alusta, eikä kaikkiaankaan verkko ole heilunut kuin kolmesti tämän kauden aikana.