Vastikään Valencian päävalmentajaksi nimitetty Gary Neville joutui kieltäytymään rahakkaasta pestistä.

Entinen ManU-pakki nimitettiin seuran päävalmentajaksi eilen. Daily Mail -lehden mukaan Nevillelle tarjottiin jatkoa myös Sky Sportsilla, jossa hän on hoitanut kommentaattorin tehtäviä vakuuttavalla tasolla. Sky Sports halusi niin hanakasti pitää miehen, että oli valmis tarjoamaan pitkäaikaista arvoltaan peräti 15 miljoonan punnan suuruista pestiä.

Neville teki Valencian kanssa vain viiden kuukauden mittaisen sopimuksen, joten Sky pitää ovea auki hänelle. Toisaalta Neville saattaa yhtä hyvin kärkkyä myös Englannin managerin pestiä ensi kesän EM-kisojen jälkeen.

Sky tuskin löytää Nevillelle samanlaista korvaajaa heti, mutta ainakin Frank Lampardin tiedetään olevan yhtiön kiikarissa. Lampard on tosin sopimuksella sidottu New Yorkiin vielä pariksi vuodeksi.

Gary Nevillen valmennuspesti on sikälikin mielenkiintoinen, että hän päsee valmentamaan seurassa yhdensä veljensä Philin kanssa. Phil Neville, entinen huippupelaaja hänkin, on ollut seuran kakkosvalmentajaja alkukauden ajan.