Manchester Cityn päävalmentaja Manuel Pellegrini kertoo, että Raheem Sterlingin pitää jatkuvasti parantaa seurassa. Varsinkin maalintekoon chileläisluotsi kaipaa jatkuvaa parannusta.

– Raheem on aina tehnyt täällä todella hyvin töitä päivästä yksi lähtien. Ehkä hän pelaa yhden pelin paremmin ja toisessa ei niin hyvin – kuten jokainen pelaaja. Hän pärjää kuten olemme odottaneet, mutta hän ei voi jäädä laakereilla lepäämään, Pellegriniä siteerattiin Goal-sivustolla.

– Hän ei voi olla pelaaja, joka tekee [vain] 11 maalia, mikä oli hänen saldonsa viime kaudella. Toivon hänen kehittyvän, tekevän enemmän maaleja ja valitsevan oikeita ratkaisuja yhä useammin.

Pellegrini muistuttaa, että Sterlingin pelipaikka laidalla tuo vastuuta myös pelinrakentamiseen, joten pelkkää maalintekijän viittaa ei Sterlingin ylle olla sovittamassa.

– Hän ei ole puhdas hyökkääjä, mutta yksi tavoite hänelle on parantaa maalimääräänsä. Hän on nuori ja hänellä on paljon parannettavaa. Mikäli hän jatkaa nykyisellä tavallaan, tulee hän kehittymään.

Ainakin autovalintansa perusteella Sterlingin jalat ovat maassa kesän kohusiirrosta huolimatta, kun City pulitti miehestä 50 miljoonaa puntaa Liverpoolille.