Rovaniemen Palloseura nappasi viime kaudella Veikkausliigassa hopeaa. Päävalmentaja Juha Malinen sai kuitenkin muutamia avainpelaajia rosteriinsa vasta juuri ennen kauden alkua.

Nyt tilanne on Juha Malisen mukaan oleellisesti parempi.

– Joukkueen rakentaminen on hyvällä mallilla. Viimeistelyä vaille on useampi sopimus, ja kannattajat saavat ennen joulua uusia sopimuksia joululahjaksi. Montaa paikkaa joukkueesta ei jää enää täyttämättä, luotsi lupaa Lapin Kansan mukaan.

– Viime vuonna moni sopimus meni viime tippaan. Nyt voin olla rauhallisin mielin, sillä tilanne on paljon parempi.

Malinen korostaakin jatkuvaa toiminnan kehittämistä.

– Veikkausliigajoukkueen tavoitteena täytyy olla kansainvälinen taso. Viimeisen puolentoista kuukauden aikana RoPSissa on tapahtunut monta kansainvälisen luokan juttua. Ensin varmistimme paikan ensi kaudeksi europeleihin, ja sitten peräti kolme viime kauden pelaajaamme on lähtenyt ulkomaille (Eero Markkanen Ruotsi, Faith Friday Obilor Turkki ja Tomer Chencinski Ruotsi). Lisäksi on mahdollista, että 1-2 pelaajaa vielä lähtee. Olisiko viime kaudelle koko Veikkausliigasta lähtenyt tähän vuodenaikaan vasta yksi pelaaja?

Siirrot ulkomaille ovat seurausta menestyksestä.

– Hyvä kausi näkyy kiinnostuksena ulkomailla. RoPSin imu kasvaa entisestään, kun pelaajat näkevät, että meiltä pääsee ulkomaille. Tietenkin jatkossa näistä pitäisi saada myös siirtokorvauksia.

RoPS on tähän mennessä tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta. Juuso Hämäläinen saapuu FC Interistä, Robert Taylor JJK:sta ja Aapo Heikkilä AC Oulusta.