Brittilehti The Independentin mukaan Swansean puheenjohtaja Huw Jenkins on halukas neuvottelemaan Ryan Giggsin kanssa managerin pestistä.

Valioliigassa sijalla 15. oleva seura antoi aiemmin viikolla potkut Garry Monkille, joka vielä viime kaudella luotsasi seuran kaikkien aikojen parhaaseen Valioliiga-sijoitukseen. Kuluva kausi on kuitenkin alkanut joukkueelta tahmeasti.

Giggs on parhaillaan Louis van Gaalin valmennustiimissä ja on halukas tekemään uraa myös managerina. Päättäessään pelaajauransa keväällä 2013 hän siirtyi ManU:n edustusjoukkueen apuvalmentajaksi. David Moyesin potkun myötä hän oli keväällä 2014 hetken väliaikaisena vastuuluotsinakin ennen van Gaalin pestin alkua.

Myös Swansean ex-luotsi, Liverpoolista aiemmin syksyllä kenkää saanut Brendan Rodgers on tiettävästi ollut vaihtoehtona, mutta tämän on kerrottu pyrkivän maajoukkuepestiin.