Arsenalin tuorein hankinta nousi suuriin otsikoihin, kun seura hankki riveihinsä teknisen pelaajatarkkailun johtajan Ben Wrigglesworthin Leicesteristä.

Miehen on mediassa kerrottu olleen Leicesterin erinomaisten hankintojen takana, kun seura osti mm. toissa talvena nykyisen Valioliiga-huipun Riyad Mahrezin vain 400 000 punnalla Ranskasta.

Nyt ex-huippukärki, mm. Leicesteriä ja Arsenalin paikalliskilpailijaa Tottenhamia edustanut Gary Lineker kertoo Arsenalin hankkineen väärän miehen.

– Rakastan sitä, että Arsenal nappasi väärän scoutin. Steve Walsh on pelaaja, joka löysi ja osti nämä pelaajat, joihin lukeutuvat myös N’Kolo Kante ja Jamie Vardy.

– Hän [Walsh] on tehnyt mahtavaa työtä ja sillä on ollut suuri merkitys Leicesterin nykyiselle menestykselle.

Toisaalta voi ajatella Arsenalin tienneen mitä he hankkivat, sillä Wrigglesworthin titteli tykkimiehissä on video scout. Arsenalia on aiemmin arvosteltu siitä, että seura ei hyödynnä nykyisen teknologian tuomia mahdollisuuksia pelaajatarkkailussa, mutta tämä hankinta on tehty juuri sen osa-alueen vahvistamiseksi.