Tänään lauantaina on pelattu kolme kotimaisen Liigacupin ottelua. A-lohkossa SJK aiheutti PS Kemille Liigacup-kauden ensimmäisen tappion 1-0-voitolla. Ottelun ainokaisen teki jo toisessa peräkkäisessä ottelussa osunut Roope Riski toisen puoliajan lisäajalla.

A-lohkon toisessa ottelussa KuPS oli tyly vieras Vaasan Palloseuralle. Kuopiolaiset nappasivat 2-0-vierasvoiton Patrick Poutiaisen ja Mika Ääritalon maaleilla.

Liiganousija PK-35 Vantaa haastoi puolestaan HJK:n B-lohkon ottelussa. Torstaina Punamustien kanssa kauden 2016 kattavan sopimuksen tehnyt Njazi Kuqi vei isännät johtoon 23. minuutilla. Klubi tuli kuitenkin vielä tasoihin ennen taukoa: Atomu Tanaka laittoi pallon verkkoon kolumbialaisvahvistus Alfredo Morelosin esityöstä. Toisella puoliskolla ei nähty lisäosumia, joten ottelu päättyi tasatulokseen 1-1.