Ennen iltapäivän ottelua Valioliigan toiseksi viimeisenä ollut Sunderland on kukistanut Manchester Unitedin kotikentällään numeroin 2-1.

United piti ottelussa odotetusti palloa. Sunderland pystyi kuitenkin aiheuttamaan toistuvasti vaikeuksia joukkueen puolustukselle. Etenkin Unitedin heikkous erikoistilanteissa paistoi pahasti läpi Sunderlandin luoden jatkuvasti hyviä paikkoja kulma- ja vapaapotkuista.

1-0-maali tuli jo 3. minuutilla Wahbi Khazrin ohjatessa isännät johtoon vapaapotkusta tulleen keskityksen jälkeen. United tuli vielä tasoihin – 39. minuutilla Anthony Martial viimeisteli viileästi Juan Matan laukauksen jälkeisen irtopallon ohi Vito Mannonen.

Toiselle puoliajalle mentiin siis tasatilanteessa. Sunderland nappasi kuitenkin täyden pistepotin, kun Lamine Kone pääsi puskemaan kovalla voimalla suoraan kulmapotkusta tullutta palloa. Maali merkittiin lopulta United-veskari David de Gean omaksi osumaksi.

Voiton myötä Sunderland nousi Valioliigan kolmanneksi viimeiseksi pisteen päähän säilyjän paikasta. Ottelu oli Unitedille toinen peräkkäinen ilman voittoa. Se on sarjassa sijalla viisi.