Toppari Paulus Arajuuri murtautui viime MM-karsintojen loppupuolella Suomen A-maajoukkueen avauskokoonpanoon vahvoilla otteillaan. 27-vuotias fyysinen puolustaja onkin valittu mukaan maaliskuun lopun harjoitusmaaotteluihin Puolaa ja Norjaa vastaan.

Arajuuri kertoo Huuhkaja-television haastattelussa odottavansa innolla maajoukkueen uutta projektia ruotsalaisvalmentaja Hans Backen alaisuudessa.

– Totta kai paljon uutta virtaa ja energiaa. Kaikki on innoissaan. Ollaan nielty viime karsintojen pettymys, ja nyt pitää keskittyä tulevaan. Tunnelma on tosi optimistinen.

Lauantaina Huuhkajia vastaan asettuva Puola on Arajuurelle muutenkin tuttu maa, sillä mies on pelannut ammatikseen Lech Poznanin riveissä tammikuusta 2014 saakka.

Puolasta puhuttaessa huomio kiinnittyy tähtihyökkääjä Robert Lewandowskiin, joka on viimeistään tällä kaudella noussut koko jalkapalloa seuraavan maailman tietoisuuteen huippuotteillaan Bayern Münchenissä.

– Se on kovan profiilin pelaaja ja Puolassa iso nimi. Itse asiassa hän on Lech Poznanin entinen pelaaja. Tosi inspiroivaa päästä kohtaamaan maailman huippuja – totta kai se on kova tasonmittari. Ne ovat hienoja paikkoja, kommentoi Arajuuri.

Arajuuri muistuttaa, että Lewandowskin pysäyttäminen vaatii hyvää suoritusta koko joukkueelta – ja muutkin vastustajat on huomioitava.

– On onnistuttava joukkueena hyvin. Se ei ole ainoa hyvä pelaaja. Puolalla on tosi kova joukkue tällä hetkellä.

Puolan ja Suomen välinen A-maaottelu alkaa ensi lauantaina kello 18.30 Suomen aikaa Wroclawissa.