Arsenalin manageri Arsene Wenger uskoo, että joukkueeseen kohdistettu kova kritiikki ja puheet mestaruuden karkaamisesta saavat ryhmän syttymään aiempaa kirkkaampaan liekkiin loppukaudeksi.

Joukkue hävisi virheiden sävyttämässä ja vaisussa ottelussa ManU:lle sunnuntaina 2-3-lukemin vieraskentällä. Viikolla tuli kotona 0-2-lukemin kuonoon Barcelonalta, mikä Wengerin mukaan johti viikonlopun vaisuuteen.

– Annoimme paljon itsestämme Barcelonaa vastaan ja sillä oli vaikutus ManU-peliin. Emme ole tyytyväisiä tulokseen. Meillä herpaantui keskittyminen kaksi kertaa ja maksoimme suuren hinnan. Nyt meidän täytyy kääntää negatiivinen positiiviseksi ja pelata mestaruudesta, Wengeriä siteerattiin Sky Sportsilla.

– Emme jää murehtimaan tuloksia vaan olemme keskittyneet keskiviikon Swansea-otteluun. Jokainen kotipeli on meille erittäin tärkeä.

Wenger on saanut kovaa kritiikkiä siitä, että Arsenal näyttää jälleen kerran jäävän nuolemaan näppejään mestaruustaistossa. Joidenkin mukaan mestaruuskamppailun mahdollinen häviäminen Leicesterille tai Tottenhamille, jotka ovat resursseiltaan pienempiä seuroja, pitäisi johtaa viimeistään Wengerin potkuihin.

– Olemme rakentaneet seuran tiettyjen arvojen päälle ja kunnioitamme niitä jatkossakin. Me haluamme rakentaa yhtenäisyyttä jokaikinen päivä. Uhmaamme niitä laskelmia, jotka ovat meidän menestystämme vastaan.