Manchester City -aikoinaan ongelmapelaajan maineen hankkinut Carlos Tevez palasi viime kesänä pitkäaikaisen toiveensa mukaisesti Argentiinaan Boca Juniorsin paitaan, mutta kotiinpaluusta huolimatta miehen valitukset tyytymättömyydestä jatkuvat.

Tevez valitteli Manchesterissa usein kärsivänsä koti-ikävästä ja viihtyvänsä huonosti kylmässä ja sateisessa Englannissa. Hän muun muassa pyysi seuralta siirtoa muualle vuonna 2010, jätti väitetysti menemättä kentälle vaihdosta vuonna 2011 Mestarien liigassa ja vuonna 2012 kieltäytyi pelaamasta, kun englantilaisseura ei suostunut myymään miestään muualle.

Nyt, vain reilut puoli vuotta Boca Juniors -siirron jälkeen argentiinalainen on The Sunin mukaan jälleen tyytymätön oloihinsa.

Lehden mukaan Tevez haluaisi seuraltaan ylimääräistä vapaata levätäkseen ja harjoitellakseen golfia.

Argentiinan liigaa on takana vasta kuukausi, joten lienee epätodennäköistä, että Boca suostuisi pelaajansa väitettyyn pyyntöön.

32-vuotiasta hyökkääjää on oltu huhuissa viemässä myös Kiinan Superliigaan, jonne on siirtynyt monia pelaajia Euroopan sarjoista valtavin siirtosummin.

Tevezin agentti Adrian Ruocco piti kommentissaan edustettavansa siirtoa mahdollisena.

– Carlosilla on kaksi tai kolme vuotta uraa jäljellä ja hän voisi siirtyä Kiinaan tai Saudeihin, agentti kertoi The Mirrorille.

– Hänen täytyy löytää peli-ilo uudestaan, tai muuten hän saattaa haluta siirtoa kesällä.