Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo ovat viime vuosina kamppailleet keskenään La Ligan maalikuninkuudesta.

Tällä kaudella tuohon kilpailuun on saatu hieman vaihtelua, sillä Barca-tähti Luis Suarez johtaa maalipörssiä 25 osumallaan. Ronaldo on toisena 22 maalillaan, loukkaantumisesta aiemmin kauden aikana kärsinyt Messi on puolestaan viidentenä 16 onnistumisellaan.

Messi jahtaa tällä hetkellä Ronaldoa myös suorien vapaapotkumaalien tilastossa, sillä argentiinalaistähti on tehnyt niistä La Liga -urallaan 16 osumaa. Ronaldolla on kasassa 18 vapaapotkumaalia La Liga -uraltaan.

Messi sai jälleen yhden vapaapotkuosuman nimiinsä joukkueen kukistettua Sevillan viikonloppuna. Ronaldon vapaapotkut sen sijaan eivät ole enää olleet viime kausina yhtä tehokkaita kuin aiemmin.

Lähde: Marca