Kohti Valioliigan mestaruutta sensaatiomaisesti etenevältä Leicesteriltä löytyy epämääräisyyksiä nykyisen nousunsa taustalta.

Joukkueen epäillään rikkoneen Championshipissa kaudella 2013-2014 sarjan taloudellisia sääntöjä. Seuran omistaja Vichai Srivaddhanaprabha on sijoittanut seuraan yli 100 miljoonaa puntaa sitten vuoden 2010, kun hän osti seuran.

Tutkinta rahojen osalta keskittyy tammikuun 2014 tapahtumiin. Yritys nimeltä Trestellar teki seuran kanssa 11 miljoonaan punnan sponsorisopimuksen. Yritys kertoo toimivansa myyntibisneksessä sekä Englannissa että Aasiassa, mutta siitä ei tänä päivänäkään löydy tietoa edes verkkosivujen tai puhelinnumeron muodossa.

Sopimuksessa seura kauppasi kaupallisia oikeuksia kyseiselle yhtiölle, joka myi ne kuitenkin takaisin omistajataholle. Ennen sopimusta Leicester sai omistajansa kontrolloimalta King Powerilta paita- ja stadion-sponsorituloja sekä muita mainostuloja 5,2 miljoonaa puntaa kaudella 2012-2013, mutta summa nousi yhtäkkiä 16 miljoonaa puntaan vaikka mikään ei käytännössä muuttunut.

Tämän sponsoritulon nousun myötä Leicesterin tekemän taloudellisen tappion määrä pysyi Championshipin vaatimassa marginaalissa, ja seura säästyi suurelta sakolta.

Leicester käytti kaudella 2013-2014 pelaajapalkkioihin 36 miljoonaa, mikä oli viisi miljoonaa puntaa enemmän kuin seuran koko liikevaihto.

Koko sääntelyn syynä on haitallisen kilpavarustelen estäminen, joka ei tue seuroja pitkällä aikavälillä. Muiden seurojen kerrotaan olevan äärimmäisen vihaisia Leicesterin toiminnasta.

Lähde: The Guardian.