Brasilian maajoukkueluotsi Dunga vahvisti ryhmän, jolla joukkue lähtee taistelemaan voitosta Copa America Centenarioo.

Brasilialta uupuu ryhmästä ykköstähti Neymar, joka edustaa maataan myöhemmin kesällä Olympialaisissa. Barcelona ei suostunut luovuttamaan miestä molempiin turnauksiin. Muuten Brasilian ryhmä on käytännössä vahvin mahdollinen.

Ryhmästä puuttuvat myös PSG:n Thiago Silva ja David Luiz, mutta miehet eivät ole kuuluneet Dungan suosioon vähään aikaan.

Kuten monesti aiemminkin, joukkueen vahvin osa-alue on Neymarin uupumisesta huolimatta hyökkäyspää monine huippunimineen.

Viime kaudella varsinaisessa Copa Americassa eli Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa joukkueen tie päättyi jo puolivälierissä.

Centanario-turnauksella Etelä-Amerikan maanosaliitto juhlii satavuotista taivaltaan, ja juhlaturnauksessa on kymmenen maanosan edustajan lisäksi myös kuusi maajoukkuetta Keski- ja Pohjois-Amerikasta ja Karibian saarilta.

Turnaus pelataan 3.-26.6. kymmenessä USA:n kaupungissa.