Brittilehti Daily Mirrorin mukaan Evertonin managerispekulaatioihin on saatu kova nimi eli Saksan A-maajoukkueluotsi Joachim Löw.

Miestä houkutellaan tiettävästi Roberto Martinezin korvaajaksi, jonka alaisuudessa liverpoolilaisseuran kausi on ollut vaisu ja pelaajarintamallakin nimimiehet ovat lähtöhuhuissa sen vuoksi.

Lähteen mukaan Löwiä houkutellaan suuren siirtokassan avulla, millä hän saisi rakentaa joukkueen mieleisekseen. Uuden omistajan Farhad Moshirini kerrotaan olevan valmis antamaan maailmanmestarivalmentajalle peräti 200 miljoonaa puntaa pelaajahankintoihin.

Löwiä on kevään aikana huhuttu myös todella kovan luokan eurooppalaiseen huippuseuraan

Saksalaisvalmentajalla on tosin voimassa oleva sopimus maajoukkueensa kanssa MM-kisoihin 2018 asti.