Bayern Münchenin tuleva päävalmentaja Carlo Ancelotti on valmis päästämään keskikenttämies Mario Götzen pois seurasta, kertoo The Sun.

Lähteen mukaan mies on kaupan 35 miljoonalla punnalla (44 miljoonaa euroa). Chelsean ja Liverpoolin kerrotaan olevan kiinnostuneita hänestä. Saksalaislehti Bildin mukaan 23-vuotias taituri haluaisi kuitenkin palata vanhaan seuraansa Borussia Dortmundiin.

Saksalle MM-kultaa kesällä 2014 finaalin jatkoaikamaalillaan ratkaissut Götze on kärsinyt urallaan paljon loukkaantumisista. Mies ei kuitenkaan ole kunnossa ollessaankaan pystynyt nousemaan Bayern Müncheniä viimeiset kolme vuotta valmentaneen Pep Guardiolan suosioon.

Liverpoolin managerina toimii Jürgen Klopp, joka valmensi Götzeä aikanaan menestyksekkäästi Dortmundissa.