Kolme vuotta sitten maailmanennätyssummalla Real Madridiin siirtynyt Gareth Bale on tänään isossa roolissa, kun ”Los Blancos” pyrkii kukistamaan paikallisvastustajansa Atletico Madridin Milanon San Sirolla pelattavassa Mestarien liigan finaalissa.

Kevätkaudella merkittävästi parantanut Cristiano Ronaldo on kerännyt totutusti suurimmat otsikot ”Los Blancosin” pelaajista. Wales maajoukkueen tähtipelaaja on kuitenkin pelannut myös loistavan kauden: mies teki päättyneellä sesongilla 23 La Ligan ottelussa 19 maalia ja antoi 11 maalisyöttöä.

Bale on kuitenkin kärsinyt koko kauden loukkaantumisista, ja Real on joutunut tulemaan usein toimeen ilman tähtilaituriaan.

– Se on ollut turhauttavaa. Aina kun olen pääsemässä huippuvireeseen, jotain on tapahtunut. Emme tiedä mistä se johtuu. Ei ole olemassa mitään yksittäistä syytä. Olemme käyneet kaikki asiat läpi: kenttien kovuuden, pelikengät ja kaiken muun, kommentoi Bale Guardianin haastattelussa.

– Juoksen enemmän kuin aiemmin, joten ehkä kyse on väsymyksestä. Minun pitäisi ehkä säästellä itseäni paremmin, mutta kun pelaan hyvin, minun on vaikea rauhoittua. Joskus mietin, että ehkä minun opittava paremmin pitämään itsestäni huolta ja hyväksyttävä, etten ole enää 19-vuotias. Mutta loukkaantumisia vain tapahtuu, kuten esimerkiksi Manchester Cityn Vincent Kompanylle. On vain hoidettava kuntoutus kunnialla ja tultava vahvempana takaisin.

Atleticon ja Realin välinen Mestarien liigan finaali alkaa tänään lauantaina kello 21.45 Suomen aikaa.