Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho ylisti uutta pelaajaansa Paul Pogbaa. Pogba tuli ennätyssummalla Manchesteriin, eikä Mourinho peittele tyytyväisyyttään.

Mourinho ei kuitenkaan usko, että Pogba pystyy tekemään sellaisia määriä maaleja kuin esimerkiksi Cristiano Ronaldo tai Lionel Messi. Mourinhon mukaan Pogban avut ovat muualla.

– Hän ei pysty luultavasti tekemään edes 25 prosenttia heidän (Ronaldo, Messi) maalimääristä. En usko, että hän pystyy tekemään 20 maalia kaudessa, Mourinho arvioi lehdistötilaisuudessa.

– Jos maailman paras pelaaja mitataan maalien määrässä, sitä hän ei ole. Mutta hän on yksi parhaista keskikenttäpelaajista, tai voisin sanoa, että hän on maailman paras keskikenttäpelaaja, Mourinho ylisti ranskalaista.

Mourinhon mukaan Pogba on osoittanut, että hän pystyy kantamaan tähtipelaajan statuksen.

– Odotan häneltä hyvin luonnollisia asioita, ja että hän pystyy parantamaan joukkueen kokonaisuutta. En odota hänen harhauttelevan ensimmäisen kosketuksensa jälkeen viittä pelajaa ja tekevän ihmemaalin. Odoton häneltä ensimmäisen kosketuksen jälkeen peliä eteenpäin vievää syöttöä omille, Mourinho kertoi odotuksistaan.

Pogba on mukana ManUn vahvuudessa tänään, kun Old Traffordille tulee vastaan Southampton.

Lähde: goal.com