Leicesterin supertähti Riyad Mahrez on sitä mieltä, ettei Leicesterillä ole mahdollisuuksia uusia Valioliigan mestaruutta. Niinpä hän myöntää, että saattaa jättää seuran, jos jokin huippuseura hänet haluaa.

Vaikka ranskalaismediat ovat kertoneet, että Arsenal olisi tehnyt 40 miljoonan euron tarjouksen Mahrezista, Sky Sportsin lähteiden mukaan se ei pidä paikkaansa.

Myö Real Madridin ja Barcelonan on kerrottu olevan kiinnostuneita Mahrezista – ja miehen omien puheiden mukaan ne lienevätkin aika lailla ainoita seuroja maailmassa, jotka voivat houkutella algerialaistähden pois King Powerilta.

– Kun joku brasilialaispelaaja syttyy liekkeihin, hän on Real Madridissa ennen kuin huomaatkaan. Meille muille se on hieman hankalampaa, meidän täytyy olla vielä parempia, Mahrez kertoo France Footballille.

– Valioliiga on loistava sarja ja haluaisin pysyä täällä mahdollisimman pitkään. Mutta maailmassa on muutama seura, jonka houkutukset saattaisivat kääntää pääni tai ainakin pistää minut miettimään, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan, Mahrez kertoo.

Manageri Claudio Ranieri kertoi viime viikolla, ettei Mahrezista ole tullut tarjouksia ja hän olettaa miehen pysyvän Leicesterissä.

Mestarien liiga-avaus ei mennyt putkeen, kun Hull voitti 2-1. Mahrez teki maalin, mutta myönsi ottelun jälkeen, ettei kaudesta ole tulossa helppo.

– Me tiedämme, ettemme voita mestaruutta uudestaan. Emme ole Manchester United tai Chelsea, Mahrez synkisteli.