The Sun -lehden mukaan Manchester United ja Manchester City saattavat käydä tiukan tarjouskilpailun Monacon brassipuolustaja Fabinhosta.

Pep Guardiolan uskotaan laittavan puoluskalustonsa uuteen uskoon ja Fabinho tulisi olemaan yksi mahdollisista kulmapaloista. Guardiola ei tule kuitenkaan saamaan helpolla brassia, sillä ManU:n Jose Mourinhon tiedetään jahtaavan myös samaa pelaajaa.

22-vuotias puolustaja oli hetken samaan aikaan Real Madridissa Mourinhon kanssa 2012, tultuaan Portugalin liigan Rio Avesta vuoden lainalle Madridiin.

Manchester Evening News uutisoi aiemmin, että Mourinho olisi halunnut Fabinhon jo edellisessä siirtoikkunassa, mutta pelaaja päätti jäädä Monacoon Mestarien liigan pelien vuoksi.

Nuori puolustaja on ollut kolme kautta Monacon avainpelaajia ja taitaa myös maalinteon: tällä kaudella hän on tehnyt yhdeksässä liigaottelussa neljä maalia.