Ykkösessä pelaava FC Haka tiedotti tiistaina, että seuran uusi päävalmentaja on Keith Armstrong, 59. Sopimus on 1+1-vuotinen.

– ”Keke” on tuttu mies Valkeakoskella ja jatkaa toimitusjohtajaksi tulleen Olli Huttusen jälkeen kovien paluumuuttajien sarjaa. Hän oli selkeästi paras ja sopivin vaihtoehto FC Hakan valmentajaksi. Olen iloinen, että pääsimme sopimukseen. Hakan brändi ja toimintaympäristö ovat houkuttelevia ja seuraa kohtaan on monella erityinen paikka sydämessä. Tämä on jälleen hieno osoitus siitä, seuran puheenjohtaja Marko Laaksonen kertoi seuran nettisivuilla.

Armstrong toimi Hakan päävalmentajana vuosina 1997-2001. Tuona aikana hän nosti Huttusen kanssa Hakan Veikkausliigaan ja kaksikko johdatti valkeakoskelaiset kolmasti Suomen mestaruuteen. Armstrong on valmentanut myös HJK:n kahdesti Suomen mestariksi.

– Erittäin hyvällä mielellä palaan Valkeakoskelle. Olosuhteet ovat hyvät ja ympäristö sekä monet ihmiset ovat minulle entuudestaan tuttuja. ”Okan” (Huttunen) kanssa on jälleen hienoa tehdä yhteistyötä, vaikka roolimme ovatkin nyt hieman erilaiset, Armstrong kertoi.

Armstrong valmensi toissa kaudella Ilvestä Veikkausliigassa, mutta ajautui seuran kanssa pahoihin riitoihin ja hänet erotettiin tehtävästään.

Lähde: FC Haka