Jalkapalloilija Steven Gerrard, 36, ilmoitti torstaina lopettavansa pitkän pelaajauransa. Gerrard pelasi viimeisimpänä Yhdysvalloissa, mutta ennen USA:n-pestiään hän pelasi pitkään kotimaassaan Englannissa. Hän pelasi Liverpoolissa peräti 17 kautta, joista 12 hän toimi joukkueen kapteenina. Hän pelasi huimat 710 ottelua punapaitojen riveissä tehden 186 maalia.

Tilastot puhuvat puolestaan, mutta Liverpoolin entinen suomalaispelaaja, nykyään valmentajan hommissa oleva Sami Hyypiä kertoi tarkemmin mielipiteensä siitä, mikä teki ”Stevie G:stä” Liverpoolin legendan.

– Laatu ainakin ensimmäisenä. Jo ensimmäisistä harjoituksista huomasi, että miehellä on kaikki, mitä hyvällä jalkapalloilijalla pitää olla. Se oli varmasti yksi juttu, että hän pääsi pitkälle urallaan. Tietenkin sellainen sisäinen polte siihen, että haluaa kehittyä ja haluaa esimerkiksi pelata Liverpoolin ykkösjoukkueessa joskus. Se polte ei jäänyt siihen – sitten kun se oli saavutettu, hän halusi lisää ja lisää. Sellaiset asiat vievät pelaajaa aina eteenpäin, Hyypiä sanoi Viasatsportin sivuilla.

Gerrard peri Liverpoolin kapteenin nauhan juuri Hyypiältä. Entinen huipputoppari muistaa hyvin hetken, kun ”vallanvaihto” tapahtui.

– Kun tulin aamulla treeneihin, hän vähän katseli sieltä kulmien alta ja katseli vähän muualle. Menin vaan viereen istumaan, laittamaan kenkiä jalkaan ja sanoin, että onneksi olkoon, olet ansainnut tämän, jos tarvitset apua, niin olen aina auttamassa kun tarvitsee. Minulla ei ollut mitään harmitusta siitä.
Totta kai jos kapteenina olisi pystynyt jatkamaan, se olisi ollut ihan ok, on ollut suuri kunnia olla tuollaisen seuran kapteenina. Tiesin, että Stevielle se merkitsee paljon, paljon enemmän. Sen jälkeen hän otti isoja askelia eteenpäin omalla urallaan ja kasvoi isoksi johtajaksi, Hyypiä kertoi.

Entä mitä Gerrard tekee seuraavaksi? Brittilegendaa on viety jo kovaa vauhtia valmentajanpestiin.

– Se jää nähtäväksi. Lehdistössä on jotain näkynyt, että ainakin MK Dons on neuvotellut, jos hän menisi suoraan manageriksi ja muuta. Mutta en tiedä, kai hän on jotain suunnitelmia tehnyt, että
valmennusportaaseen jollain postilla lähtee. Hänen pitää tehdä samanlaisia päätöksiä kuin minunkin urani jälkeen, että hyppääkö suoraan opettelemaan huipulle vai meneekö apulaisvalmentajaksi vähäksi aikaa ja oppii siinä sitten ja yrittää joskus sitten myöhemmin päävalmentajaksi.

– Uskoisin, että Stevie on sen verran kunnianhimoinen tyyppi, että hän lähtee suoraan hot-seatille. isoon asemaan vain suoraan, Hyypiä hymähti.