Red Bull Leipzigin hurja meno Bundesliigassa jatkuu. Perjantaina se löylytti Freiburgin vieraissa 4-1 ja on jo kuusi pistettä itseään Bayern Münchenia edellä. Ero Dortmundiin on jo yhdeksän pistettä. Bayern pelaa oman kierroksen ottelunsa tänään Bayer Leverkusenia vastaan.

Viime vuonna 2. Bundesliigasta noussut nimetön joukkue on tekemässä ”Leicesterit”, jos sama meno jatkaa. Energiajuomayhtiön omistama seura teki kesällä melko paljon pelaajahankintoja, mutta käytti niihin lopulta vain 45 miljoonaa euroa. Kuvaavaa on, että isoimmat hankinnat olivat Salzburgista 15 miljoonalla hakittu Guinean maajoukkuepelaaja Naby Keita sekä 12 miljoonalla Nottinghamista saapunut 19-vuotias skotti Oliver Burke.

Perjantaina vasta 20-vuotias hyökkääjä Timo Werner iski kauden liigamaalinsa numero kuusi ja seitsemän. Ruotsalainen Emil Forsberg on tehnyt viisi maalia.

Joukkue on todella nuori, 25 pelaajan rosterissa on vain viisi pelaajaa, jotka ovat vanhempia kuin 25, heistäkin kaksi maalivahteja.
Perjantain avauskokoonpanon keski-ikä oli rapiat 23 vuotta.

Kaiden 12 ottelusa RB Leipzig on voittanut yhdeksän ja pelannut kolme tasan. oriussia Dortmundin se on jo voittanut, ottelu Bayern Münchenia vastaan on edessä juuri ennen joulua.