Stokessa tällä hetkellä pelaava Sveitsin maajoukkuetähti Xherdan Shaqiri kertoo, että kun hän oli vielä Bayern Münchenin palkkalistoilla, seura esti hänen siirtymisensä Liverpooliin.

Sveitsin maajoukkuepelaaja tuli Bayerniin Baselista 20212. Avauskausi sujui valmentaja Jupp Heynckesin komennossa hienosti ja triplamestaruuskin tuli. Toisella kaudellaan Pep Guardiolan alaisuudessa hän kuitenkin jäi niukalle peliajalle.

Shaqiri halusi kesällä 2014 siirtyä Liverpooliin, mutta toive torpattiin.

– Se oli minun toiveeni. Sain tarjoukset Liverpoolita ja Atletico Madridilta, valitsin Liverpoolin. Mutta Bayern blokkasi siirtoni, Shaqiri kertoo Spox.comilla.

– Kävimme keskusteluja, välillä siellä huudettiinkin. He uskoivat, että tilanteeni Guardiolan alaisuudessa muuttuisi, minä en siihen uskonut – ja olin oikeassa.

Puoli vuotta myöhemmin Shaqiri sai luvan lähteä, kun vyölle oli tullut vain neljä peliä. Seura oli tosin silloin Internazionale. Nyt sveitsiläinen pelaa Stokessa.

– Ollakseni rehellinen, koko Interin infrastruktuuri oli suorastaan häpeällinen. Englannissa kiinnitetään aivan eri tavalla huomiota ruokavalioon, palautumiseen, analyyseihin ja monipuoliseen harjoitteluun, Shaqiri paljastaa.