Viimeksi kaudella 2011 Veikkausliigassa ja FC Interissä pelannut Timo Furuholm palaa Interiin ensi kaudeksi.

Saksalaisesta Hallescher FC:stä siirtyvä hyökkääjä on solminut Interin kanssa kaksivuotisen pelaajasopimuksen.

Ennen siirtymistään Saksaan Furuholm ehti pelata Veikkausliigassa 99 ottelua, joissa hän teki peräti 40 maalia. A-maajoukkueessa 29-vuotias Furuholm on pelannut kymmenen kertaa ja tehnyt niissä kaksi maalia. Saksassa Furuholm pelasi ensin Fortuna Düsseldorfissa yhdeksässä 2. Bundesliigan ottelussa ja myöhemmin Hallescher FC:n paidassa 3. Ligassa yhteensä 103 ottelussa, joissa hän teki 35 maalia.

Interin päävalmentaja Shefki Kuqi oli erittäin tyytyväinen Veikkausliigan maalikuninkuuden 22 osumalla kaudella 2011 voittaneen Furuholmin siirron varmistuttua.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saimme Furuholmin kaltaisen jo aiemmin täällä pelanneen ja kannattajien keskuudessa erittäin suositun pelaajan takaisin. Hän on kovan luokan pelimies Suomeen, Kuqi kertoo.

Itsekin Veikkausliigan maalikuninkuuden kaudella 2000 voittanut Kuqi uskoo Furuholmista olevan apua Interin maalinteko-ongelmiin.

– Viime kauden loppu oli välillä liian paljon Nassen (Njazi Kuqin) harteilla. Nyt saadaan sellaisia kärkipareja, joilta odotetaan maaleja. Kohtapuoliin päästään aloittamaan harjoitukset ja meillä on paljon töitä tehtävänä että saadaan peli toimimaan, mikä on varsinkin hyökkääjän kannalta tärkeää, Kuqi toteaa.

”Sitä valmentaja aina haluaa”

Kuqi odottaa innolla tulevaa kautta rakenteilla olevan joukkueen kanssa.

– Saadaan hyvä kilpailu pelipaikoista ja sitä valmentaja aina haluaa. Silloin saadaan treeniin parempi laatu, koska jokaisen täytyy antaa sata prosenttia joka päivä tai muuten penkki kutsuu. Pikkuhiljaa päästään joukkueen rakennuksessa siihen suuntaan, Kuqi uskoo.

Viisi vuotta Saksassa pelannut Furuholm palaa mielellään Interiin, vaikka tarjolla oli muitakin vaihtoehtoja.

– Valitsin Interin, koska minulta löytyy vielä hyviä vuosia pelaajana ja haluan investoida ne Interiin. Saksassa oleminenkin oli loppuun asti vaihtoehto, mutta Turku ja Inter tarjoavat huikean mahdollisuuden, joka sopii minulle ja perheelleni loistavasti, Furuholm perustelee.

Porilaislähtöinen hyökkääjä oli vasta 17-vuotias siirtyessään edellisen kerran Interiin. Hän oli Interin mukana voittamassa sekä kauden 2008 Veikkausliigan mestaruutta että kauden 2009 Suomen Cupia.

– Uskon voivani auttaa joukkuetta tuomalla siihen voitontahtoa ja tehoja. Olen voittanut paljon Inter-paidassa, ja haluan voittaa lisää. Edes pelipaikalla ei ole väliä, haluan taas antaa kaikkeni sinimustalle paidalle.

Lähde: Interin tiedote