Saksan Bundesliigassa pelaava Huuhkaja-tähti Lukas Hradecky ei saanut valmentajaltaan lupaa lähteä juhlimaan tänään, tiistaina, Suomen itsenäisyyttä Linnan juhliin, kertoo Yle. Hradecky ymmärsi valmentajan kiellon, mutta harmitteli silti, ettei päässyt kättelemään presidentti Sauli Niinistöä.

Hradecky on Eintracht Frankfurtin ykkösvahti. Suomalaismaalivahti on ollut tällä kaudella huikeassa lennossa. Frankfurt on sarjassa viidentenä, josta iso kiitos kuuluu Hradeckylle. Frankfurt pelaa seuraavan kerran ensi perjantaina, joten Hradeckyn Linnan juhlat jäivät nyt ensi kertaan.

– Minulla on täällä iso käsi kurina. Koutsi ei antanut lupaa lähteä. Hän ei ihan ymmärtänyt, kuinka iso asia tämä on. Mutten minä häntä syytä. Kyllä se oma ammattimainen puolenikin sanoi, etten välttämättä pysty lähtemään, Hradecky sanoi Ylelle.

Hradeckya harmitti varsinkin se, ettei pääse tervehtimään presidentti Niinistöä.

– Nyt jää varmasti monet hienot ihmiset tapaamatta. Olisi ollut hienoa heittää herra presidentillekin vähän huonoa turkulaista läppää, mutta se saa nyt jäädä odottamaan. Ei ainakaan tule sähellettyä mitään! Hradecky kertoi.

Lue Ylen alkuperäinen juttu aiheesta täältä.