Zlatan Ibrahimovic teki jälleen maalin, kun Manchester United voitti Sunderlandin 3-1. Maali oli ruotsalaiskonkarille 11:s kymmeneen viime peliin.

Lisäksi Zlatan syötti Unitedin kaksi muuta osumaa.

– Sunderland pysäytti meidät hyvin avausjaksolla, olimme jopa onnekkaita, kun pääsimme 1-0-johtoon, kommentoi ottelua ManU-manageri Jose Mourinho.

– Avausjakso oli meiltä huono. Oletin, että pystymme aloittamaan ottelun paljon väkevämmin.

– Mutta toisella jaksolla kaikki muuttui ja pelasimme erinomaisesti. Pidän myös ottelun lopputuloksesta paljon. Nämä olivat kolme tärkeää pistettä. Meillä on nyt neljästä pelistä täydet 12 pistettä. Ja juuri tällaista me tarvitsemme, Mourinho sanoi BBC:lle.