Arsenal romahti tiistaina Bournemouthin vieraana 0-3-tappioasemaan, mutta nousi viimeisen 20 minuutin aikana sensaatiomaisella kirillä 3-3-tasapeliin.

Manageri Arsene Wenger nosti tikunnokkaan liigan otteluohjelma epätasapuolisuuden. Arsenal oli pelannut viimeksi sunnuntaina klo 18, Bournemouth lauantaina klo 17.

– Iso kunnioitus Bournemouthille, heillä on hyvä joukkue, joka pelaa vauhdikasta jalkapalloa. Me annoimme tänään tasoitusta, kun olimme saaneet levätä edellisen pelin jälkeen vain kaksi päivää, heillä oli lepoa kolme ja puoli vuorokautta. Se on liian iso tasoitus annettavaksi. Tämä ei ole tasapuolista, Wenger ärisi BBC:n mukaan.

– Voisimme pelata vaikka huomenna uudestaan, ei minulla olisi mitään sitä vastaan. Mutta myös toisen joukkueen pitäisi olla sellainen, joka pelasi myös tänään.

– Se oli fyysinen ja mentaalinen testi meille. He aloittivat paljon rajummin, mutta näytimme henkisen vahvuutemme, Wenger sanoi.

– Otimme pisteen, vaikka olimme kolme maalia perässä 70. minuutilla, mutta silti tämä tuntui lopulta tappiolta.

– Halusimme voittaa ja ottaa kolme pistettä, mutta täällä moni muukin iso seura on menettänyt pisteitä. He tekivät esimerkiksi Liverpoolia vastaan täällä kotonaan neljä maalia, Wenger muistutti.