Huuhkajat hävisi perjantaina Slovenian B-maajoukkueelle 2-0 harjoitusottelussa Abu Dhabissa. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva näki paljon positiivista, vaikka tulos olikin huono.

Suomen kokoonpano oli myös hyvin kokeileva, mutta avauksesta löytyi myös maajoukkueen vakiokasvoja, kuten Eero Markkanen, Kari Arkivuo ja Rasmus Shüller. Slovenia oli silti kahden vapaapotkumaalin myötä parempi.

– Pääsimme hallitsemaan enemmän palloa kuin Marokkoa vastaan. Saimme luotua enemmän maalipaikkoja, ja aihioita hyville maalipaikoille. Puolustuspeli oli kokonaisuudessaan ok, Kanerva kommentoi Huuhkaja-tv:lle.

Abu Dhabin leirillä oli paljon maajoukkueen ensikertalaisia, kuten Simon Skrabb, Jasse Tuominen ja Robert Taylor, jotka kaikki esiintyivät edukseen. Kokoonpano muuttui myös reilusti maanantaisesta Marokko-voitosta.

– Täytyy huomioida, että porukka vaihtui aikalailla ja uudet pelaajat pelasivat ensimmäistä kertaa yhdessä. Näiden muutamien harjoitusten kautta on ihan ymmärrettävää, että kaikki ei ihan soljunut niin hyvin kuin olisi parhaassa tapauksessa ollut mahdollista, Kanerva sanoi.

– Ehkä se on vähän epäoikeudenmukaista nostaa nimiä esiin, siinä on monia muuttujia mukana, kun analysoidaan pelaajia. Kyllä nämä minulle hieman tuntemattomat pelaajat, kuten Skrabb, Taylor ja Tuominen olivat mukavia yllätyksiä, Kanerva kehui.