Veikkausliigan maalikuninkuuden kaksi kertaa voittanut Aleksandr Kokko siirtyi elokuussa Australiaan Newcastle Jetsin joukkueeseen. Paikallinen lehti The Herald kertoo, että hyökkääjän asema joukkueessa ei ole kovin hyvä tällä hetkellä.

Newcastle Jets kohtaa perjantaina Melbourne Cityn ja suomalainen ei ole mukana joukkueensa kokoonpanossa. Mies ei ole loukkaantunut tai sairaana.

– Olen pettynyt hänen panokseensa viime viikolla, valmentaja Mark Jones kertoi The Heraldille.

– Hän ei ole tehnyt tarpeeksi varmistaakseen paikkansa kokoonpanossa, Jones jatkaa.

The Heraldin mukaan Kokon uskotaan olevan joukkueen kovapalkkaisimpia pelaajia. Hänellä on seuran kanssa kahden vuoden sopimus.

29-vuotias kärkimies on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua, eikä hän ei ole onnistunut saamaan tililleen yhtään maalia tai maalisyöttöä.

Kokkoa on mahdollisesti hidastanut akillesjänteeseen tullut vamma ja murtunut leuka.