Antonio Conte on johdattanut Chelsean tällä kaudella Valioliigassa voitosta voittoon, ja joukkue majailee ansaitusti sarjan kärkisijalla. Asiat eivät kuitenkaan aina mene hänen toivomallaan tavalla, vaikka pistesarake karttuu viikosta toiseen.

Viime lauantain Arsenal-ottelussa Conte tarrasi apuvalmentajaansa Angelo Alessiota rinnuksista kulmapotkutilanteen jälkeen.

– Voisin murhata jonkun, kun näen, että asiat eivät mene suunnitellusti, Conte naureskeli Sky Sport Italian haastattelussa.

– Alessio on ollut luottomieheni jo vuosien ajan, joten hän on joutunut usein uhrikseni.

Chelsea onnistui tammikuussa säilyttämään joukkueensa rungon kasassa, vaikka siirtohuhut olivat viemässä Conten tähtimiehiä ympäri maailmaa. Brassitaituri Oscar ja nigerialainen John Mikel Obi lähtivät peliajan ja rikkauksien perässä Kiinan Superliigaan.

Isoimmat otsikot keräsi hyökkääjä Diego Costan mahdollinen lähtö lontoolaisseurasta. Costa sai huhujen mukaan valtavan tarjouksen Kiinasta ja kieltäytyi treenaamasta Chelsean kanssa. Conte ratkaisi tilanteen hyllyttämällä hyökkääjänsä muutamaksi otteluksi.

– Korotin ääntäni ja tein kantani selkeäksi. Hän (Costa) ymmärsi huoleni, ja nyt kaikki on taas täydellisesti.

Lähde: Football-Italia