Bayern München vei Mestarien liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausottelun Arsenalia vastaan tylyin lukemin 5-1. Arsenal romahti totaalisesti kymmenessä minuutissa toisella puoliajalla.

Kaikki näytti ensimmäisen puoliajan jälkeen hyvältä Arsenal-leirissä. Lontoolaiset selvisivät Bayernin vahvasta alusta ja Arjen Robbenin tekemästä avausmaalista lopulta puhtain paperein, kun Alexis Sanchez toi vieraat rankkarin jatkotilanteesta tasoihin puolen tunnin kohdalla.

Ottelu tasoittui ennen taukovihellystä ja Arsenal näytti pääsevän peliin paremmin ja paremmin mukaan.

Musta hetki

Toinen puoliaika olikin sitten synkkä näytelmä Arsenalin synkässä Mestarien liigan lähihistoriassa, ja varsinkin Mestarien liigan pudotuspelikohtaamisissa Bayernin kanssa. Arsenal on pudonnut useasti nimenomaan Bayernille Mestarien liigan jatkopeleissä. Viimeisin putoaminen Bayernille tapahtui kaudella 2013-14.

Arsenal-toppari Laurent Koscielnyn loukkaantuminen nousi kohtalokkaaksi. Ranskalaistoppari jouduttiin ottamaan kentältä pois 49. minuutilla. Neljä minuuttia myöhemmin Robert Lewandowski vei isännät 2-1-johtoon hienolla puskumaalilla.

Lewandowskin maalin jälkeen Thiago Alcantara iski kahdesti ja Arsenal oli lyöty kymmenessä minuutissa maanrakoon, josta sen on hyvin vaikea nousta enää kotikentälläkään.

Viimeinen naula ehkä koko otteluparille tuli 88. minuutilla, kun vaihdosta sisään tullut Thomas Müller teki loppulukemiksi 5-1.

Özilin synkkä taaperrus

Yksi silmiinpistävimmistä puutteista Arsenalin pelaamisessa oli saksalaistähti Mesut Özilin umpisurkea pelaaminen. Özil oli kuin varjo siitä pelaajasta, joka iski liukuhihnalta ”Tykkimiehille” maaleja alkukaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa.

Özil oli todella haluton ja teki useita helppoja pallonmenetyksiä. Saksan A-maajoukkuemies ei pystynyt tekemään oikeastaan mitään Allianz Arenalla.

Bayern osoitti varsinkin toisella puoliajalla olevansa selvästi vahvempi joukkue. Bayernin hieman heikommat esitykset viime marraskuussa antoivat Arsenalille pienen toivon ripauksen, joka lopulta riistettiin tylyllä tavalla Münchenin illassa.