Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue on parhaillaan UEFA Development Tournamentissa Englannissa.

Keskiviikkona turnauksen avausottelussa vastassa oli isäntämaa Englanti, joka läksytti Suomea lukemin 4-0.

Isännät tulivat heti ottelun alussa kovalla sykkeellä päälle ja iskivät jo avauspuolikkaalla kolme maalia.

– Kylmä suihku tuli niin pelissä kuin sen ulkopuolella. Kymmeniä kertoja olen miettinyt, miten tällainen peli pitäisi aloittaa. Tulemme Suomesta näihin olosuhteisiin ja melkoinen shokki tuli pelaajille heti alkuun, maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola mietti Palloliiton tiedotteessa.

Lehtolan mukaan Suomi oli avausjaksolla arka sekä pallon kanssa että ilman. Hän sanoi kuitenkin, että pelaajien on koettava välillä tällaisia otteluita kehittyäkseen

Toisella puoliajalla Suomi sai pelijuonesta kiinni ja ottelu tasoittui.

– Siinä meillä oli jo muutama sellainen paikka, josta olisi voinut maalinkin tehdä. Toisesta puoliajasta jäi jo paljon parempi maku suuhun, mutta tunnustus on Englannille annettava. Kyllä he voittonsa ansaitsivat, Lehtola alleviivasi.

Suomi käytti ottelussa peräti seitsemän vaihtoa. Ensimmäisen maaottelunsa pelasivat Jeremiah Streng, Terry Ablade, Arlind Sejdiu ja Abubaker Amin.

– Alun perin ei ollut ehkä tarkoitus tehdä niin montaa vaihtoa, mutta joka tapauksessa avauskokoonpano olisi muuttunut huomattavasti Italia-peliin. Nyt nämä pelaajat saivat vähän tuntumaa nurmikenttään, Lehtola huomautti.

Suomi kohtaa Italian perjantaina kello 16 Suomen aikaa ja Espanjan maanantaina kello 12.

Lähde: Palloliiton nettisivut