FC Inter on nimennyt hyökkääjä Timo Furuholmin joukkueensa uudeksi kapteeniksi.

Furuholm palasi täksi kaudeksi Turkuun kahden vuoden sopimuksella pelattuaan pitkään Saksan kentillä. Hän pelasi ensin Fortuna Düsseldorfissa yhdeksässä 2. Bundesliigan ottelussa ja myöhemmin Hallescher FC:n paidassa 3. Ligassa yhteensä 103 ottelussa, joissa hän teki 35 maalia.

Viimeksi vuonna 2011 Veikkausliigassa ja Interissa pelannut hyökkääjä on otettu hänelle annetusta kunniatehtävästä.

– Tämä on yksi suurimmista kunnianosoituksista, mitä on tullut eteeni uran aikana, sanoo Furuholm Interin tiedotteessa.

29-vuotias maalitykki perii nauhan Henri Lehtoselta, joka toimi Interin kapteenina kaudesta 2007 lähtien.

– Minulle ”Pänä” on suurin Inter-pelaajista edelleen. Haluan kapteenin nauha kädessä kunnioittaa sitä, mitä hän on tehnyt ja yrittää olla niin hyvä kapteeni kuin mahdollista.

Furuholm on pelannut Inter-paidassa toistaiseksi 95 Veikkausliigan ottelua. Maaliverkko on heilunut näissä peleissä kaikkiaan 40 kertaa.

Lähde: FC Inter