Jasse Tuomisen ulkomaansiirto on mahdollinen.

FC Lahden Tuominen palasi äskettäin Suomeen oltuaan valkovenäläisen FK BATEn testileirillä Turkissa.

Unelma seuravaihdosta on yhä hengissä, sillä BATE kertoo verkkosivuillaan seurojen neuvottelevan tällä hetkellä siirrosta.

– Reissu avasi vähän silmiäni. BATE on iso seura ja erittäin hyvin hoidettu. Treenejä oli kahdesti päivässä ja pelasin kolmessa pelissä, josta jokaisessa puolet ajasta. Ei ollut mitään valittamista. Minulla ei ollut ongelmia pysyä vauhdissa. Kokonaisuutena se oli hyvä reissu, Tuominen sanoo puolestaan FC Lahden verkkosivuilla.

– Valmentajat olivat tyytyväisiä ja tykkäsivät meiningistä, mitä kentällä esitin. Sain paljon hyvää palautetta.

21-vuotias Reippaan kasvatti teki viime vuonna 10 veikkausliigamaalia. Maajoukkuedebyyttinsä hän teki tammikuussa Abu Dhabin harjoitusottelussa Marokkoa vastaan.