Arsenalin managerin Arsene Wengerin tulevaisuutta seurassa on spekuloitu paljon.

Ranskalaismanagerin sopimus päättyy tähän kauteen, eivätkä tulokset ole vakuuttaneet. Putoaminen Mestarien liigasta on jo lähes varma, ja Valioliigan mestaruus lipuu hetki hetkeltä kauemmas Wengerin hyppysistä.

Hän on kuitenkin jo ilmoittanut jatkavansa valmennusuraansa, vaikka lähtö Arsenalista olisikin edessä. Wenger on yhdistetty vahvasti muun muassa FC Barcelonaan, jonka nykyinen päävalmentaja Luis Enrique ilmoitti keskiviikkona jättävänsä tehtävänsä tämän kauden jälkeen.

67-vuotias ranskalainen sanoi kuitenkin, että hänellä on vain yksi seura tällä hetkellä mielessään.

– Ykkösvaihtoehtoni on ja tulee aina olemaan Arsenal. En katsele muita seuroja enkä mieti muitten ihmisten työpaikoja. Keskityn tällä hetkellä vain viemään joukkueeni seuraavalle tasolle, sanoi Wenger lehdistötilaisuudessa.

Hän kertoi, että olisi voinut lähteä Arsenalista jo monta kertaa ja voisi lähteä nytkin, jos tilanne sitä vaatisi.

– Minun ei tarvitse vakuutella teille, että Arsenal on aina ollut ensimmäisenä mielessäni. Olen kuitenkin tarpeeksi objektiivinen tehdäkseni oikean päätöksen sekä minun että seuran kannalta. Arsenal voi myös tehdä päätöksensä, jos se haluaa, ja minä kunnioitan sitä.

Lähde: Goal