Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Ander Herrera olisi halunnut liittyä seuraan jo paljon aikaisemmin. Espanjalaistähti siirtyi ManU:un vuoden 2014 kesällä, mutta hänen mukaansa kipinä Unitedissa pelaamisesta syntyi jo kaksi vuotta aikaisemmin.

Herrera kohtasi ManU:n Eurooppa-liigassa Athletic Bilbaon kanssa maaliskuussa 2012. Espanjalaisjoukkue päihitti Unitedin vieraskentällä 3-2, mutta Herrera ihastui Old Traffordin tunnelmaan siinä hetkessä.

– Olimme kaikki niin onnellisia. Olimme tulossa Englannin isoimmalle stadionille. Ne fanit olivat nähneet tällä stadionilla maailman parasta jalkapalloa ja paljon mestaruuksia sekä hienoja pelaajia. En sanonut kellekään, mutta ajattelin, että on varmasti hienoa pelata täällä joka viikko, kertoi espanjalainen Unscriptd:n haastattelussa.

Sinä päivänä Herrera tiesi, että haluaa pelata vielä joskus ManU:ssa.

– Pelasin upean pelin, ehkä yhden urani parhaista ja voitimme Unitedin 3-2 Old Traffordilla. Silloin tajusin, että vielä joku päivä puen punaisen paidan ylleni ja nautin tästä stadionista. Seuraavalla kerrallani Old Traffordilla rinnassani komeilikin jo punainen logo ja olin Unitedin pelaaja.