Kuopion Palloseura hävisi liigakauden avausottelussaan Helsingin Jalkapalloklubille vieraissa 0-2.

Kuopiolaisten päävalmentaja Jani Honkavaara oli tyytyväinen joukkueensa pelilliseen ilmeeseen, mutta harmitteli ensimmäisen jakson kyseenalaista pilkkua.

– Ok esitys meiltä. Pelisuunnitelma toimi, jätkät toteuttivat sitä hyvin ja me pelasimme kurinalaisesti. Pilkku muutti pelin luonteen. Pilkussa harmittaa eniten erotuomarin epävarmuus, hän oli selkeästi epävarma päätöksestään, Honkavaara totesi KuPS:n sivuilla.

– Me pelattiin jaksojen alut hyvin ja tultiin toisella jaksolla hyvin peliin mukaan. Ats Purje toi lisää energiaa peliin ja saatiin sauma tasoitukseen, joka päätyi veskan koppiin. 2-0 oli sitten vähän liian iso vuori kiivettäväksi ja lopussa pelaaminen vähän hajosi. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä ja puolustus pelasi hyvin.

Päävalmentaja uskoo, että maanantain esityksestä on hyvä lähteä rakentamaan.

– Tästä meidän on hyvä jatkaa. Tämä oli hyvä askel eteenpäin. Pelillinen taisteluilme oli hyvällä tasolla, siitä tämä ei jäänyt kiinni. Hyvää taistelua ja moni asia toimi pelissä. Tämä on meille hyvä tilanne jatkaa eteenpäin uutta peliä kohti.

Lähde: KuPS