Manchester United, Arsenal ja Liverpool jäävät nuolemaan näppejään PSG:n huippuhyökkääjän Edinson Cavanin suhteen.

Kaikki mainitut seurat ovat olleet kiinnostuneita 30-vuotiaasta maaliahneesta uruguaylaisesta, joka on iskenyt tällä kaudella pariisilaisille huikeat 31 maalia 32 liigaottelussa. Mestarien liigassa hän teki kahdeksan maalia kahdeksassa ottelussa.

Nyt Cavani on tehnyt Mirrorin mukaan uuden kolmevuotisen sopimuksen PSG:n kanssa. Kuten jo aiemmin uutisoimme, sopimus nostaa Cavanin palkan yli miljoonaan euroon kuukaudessa.

– Olen todella iloinen tästä jatkosopimuksesta, joka sitoo minut tähän seuraan kauteen 2020 asti. Olen sanonut ennenkin, että ykköstavoitteeni on koko ajan ollut jatkaa PSG:ssä. Seura, sen kannattajat ja koko henkilökunta tekevät meistä yhden maailman suurimmista, Cavani kommentoi diiliään.

– Olen vakuuttunut, että tässä seurassa on potentiaalia saavuttaa kaikki tavoitteensa. Yhdessä olemme tulevina kausina vieläkin kunnianhimoisempia.